15.4.2008
Kevät, missä kevät?
Eilen ihmiset kuljeskelivat t-paidoissa ja tänään taas odottaa,
milloin alkaa satamaan lunta!
Yritän aikaansaada näyttelykokonaisuutta vuoden 2009 huhti-
kuulle. ideoita on paljon, asioita syntyy, eli sana "kokonaisuus" on tässä se "juttu". Näyttely on Mala Stranalla pienessä galle-
riassa nimeltä Felix-Figura.

@Ikon-Brave New Word -taiteiliaryhmä kävi avaamassa näyttelyn Manesin galleriaan viime viikolla. Hienoja töitä,
kannattaa käydä katsomassa jos prahassa liikkuu!

Sunnuntaina kipaisin katsomassa Gregory Crewdsonin kirjaimellisesti fotorealistisen valokuvanäyttelyn Rudolfinumissa.
Suoisittelen lämpimästi.

Ystävämme Lauri Porra on haahuilemassa ja askaroimassa
täällä Prahassa ja ensi viikolla tulee isosiskoni aviomiehensä kanssa tänne.
Kuunnelkaa muuten Laurin "All children have superpowers"
levy! Aivan mahtavaa musiikkia!!!
MySpace-linkki HÄÄR!



9.1.2008
Hyvää uuttta vuotta kaikille!
Joulu oli kiva. Uusi vuosi vietettiin vuoristossa koillis-tsekeissä.
Jukan syntymäpäivä oli ja meni odottamaan seuraavaa kertaansa.
Havaitsin "harmittavan" virheen englanninkielisessä CV.ssä..
olin huolimattomuuttani typistänyt taideopintoni YHTEEN
vuoteen.

14.12.2007
Joulu tulla porskuttaa! Eilen meillä oli pienimutoinen glögi-
juha. Glögi oli peräisin Ikeasta ja palautteena kuulimme, että
glögi rusinoineen ja manteleineen vastaa ateriaa :) Onhan se
aika imellystä. Ystävämme Satu toi suomalaisia perinteitä
vaalien tarjoiltavaksi joulutorttuja ja korvapuusteja. Eritoten
joulutortut olivat suuri menestys!!!

Jukka toimitti cembalon Wienin Musiikki-Korkeakouluun ja
palaute on ollut erinomainen. Maalasin kaikupohjaan Taskin
1769 maalaukset (yllätys). Maalauksen päälle tuli lasuuri, joka
muunsi kokonaissävyn viestittämään terveisiä menneiltä
vuosisadoilta.

Mukavaa päästä täyspainoisesti omien hommien kimppuun vähäksi aikaa!!!

2.11.2007
Mika Suihkonen oli täällä perinteiset 10 päivää Jukan verstaassa. Mika valmisti meille ja vieraillemme lampaanviulun, tai "lampaanGAMBAN" niin kuin Suihkonen itse egamibistina mieli sanoa. MIka on tunnetusti hyvä ruuanlaittaja. Hassuinta oli, että isäntäväki ja vieraat nyppi kilpaa sormin suuhunsa keitettyjä papupalkoja, jotka oli maustettu sitruunalla ja etikallakohan se oli? Joka tapauksessa tajuttoman hyviä!

Paistoin pari päivää sitten elämäni ensimmäistä kertaa ruisleipää...hmm, harjoittelen vielä hieman!

Aika menee työhuoneella. Aloitin Taskin 1769 -kaikupohjamaalaus numero kolmosen. Tämä soitin menee Wienin Musiikkiyliopistoon. Vaihdoin maalaustekniikkaa himan suhteessa edellisiin. Toistaisin maalauksen mielellään niin kuin Taskin painterit aikanaan. Vaatii vielä muutaman kaikupohjan; joku conteporary maalari oivalsi jotain ratkaisevaa kyseisestä kaikupohjasta reilun 150 maalauskerran jälkeen. Kirjoitinkohan asiasta jo aiemmin...en muista.
Muutoin luova työ rojahti voimalla käyntiin heti kun Olympuksen ovet sulkeutui. Maalasin 150 cm korkean muotokuvan entisestä kollegastani käynnistelytyönä. Tuntuupa maalaaminen MUKAVALTA! Lisännen kuvia sivuille, jahka ehdin.
Tavoite on saada aikaan kelpo näyttelykokonaisuus
ennen kuin eläkeikä koittaa!

Katsoin hiljattain Emir Kusturican (valmistui muuten täältä akatemialta (FAMU) 1978) Black Cat, White Cat (Crna Macka, Beli Macka) elokuvan.
Aivan LOISTAVA!
Heti perään "Time of the gypsies" ja "Underground". Black Cat, White Cat pomppasi ehdottomasti mielielokuvalistan ykköseksi.
Sain Kallelta läksiäislahjaksi kokoelman John Watersin elokuvia 2000-1960 luvuilta (Dirty Shame, Serial Mom, Desperate Living, Polyester, Mondo Trasho ja Pink Flamingos)
Erikoinen, tutustumisen arvoinen ohjaaja joka ei lavasteista ainakaan varhaismmissa ohjauksissaan juuri perusta :)

Jukka kävi kuuntelemassa Yain ja Tompan kanssa Marcus Milleria Lucernassa. Oli kuulema ollut hyvä soittamaan bassoa, eh :)


28.9.2007
Virallinen "vapaus" olympukselta koittanut! Tänään kävin noutamassa paperit toimistolta ja se oli siinä. Ensi perjantaina on sitten läksiäiset täällä meillä. Alunperin oli suunnitelma viettiää läksiäisiä itse asiassa tänään, mutta eism Yaiza ja Tom ovat Yaizan vanhemmilla espanjassa ja Sandra hollanissa ja molemmat tahot palaavat ensi perjantaina. Mitkään läksiäiset mistään ei ole mitään ilman heitä!

Jarmo Julkunen on käymässä. Käytiin juuri syömässä Bredovsky Dvurissa "kerrospihvit" (kunnon tsekki-mättöä) ja huomenna Jarmo lentääkin takaisin suomeen. Eilen käytiin Mozart-museossa, ts. asunnossa jossa Mozart aikanaan majaili aina Prahassa ollessaan. Muutama huone, uskomattoman pieniä (matalia) huonekaluja, soittimia ja nippu Mozartin hiuksia ja nuotteja. Anne Frankin talossa Amsterdamissa tuli samanlainen, hieman kummallinen olo. Hitorian havinaa kaiketi...

Ensi kuun alussa mini-visiitti Wieniin.

24.8.2007
Muutoksia!
Irtisanouduin Olympukselta. Käytännössä teen töitä siellä vielä 3 viikkoa ja sitten se vaihe elämässä on ohi. Järjestelen toiminimi-asioita. En tiedä, mikä on yleinen käytäntö, mutta täällä tarvitsee mm. rikosrekisteriotteen toiminimen perustamiseen. Kaikkenlaisia juubia, mitä ei tule edes ajatelleeksi. Noh, rekisteri on tilattu.
Seuraava projekti on soittimien kokonaisvaltainen koristemaalaus Sibelius-akatemialle ja sitten Wienin yliopistoon.

Vietettiin 4 päivän miniloma Jukan kanssa Berliinissä. Lepäilyä, ruokaa ja guljailua ympäri kaupunkia. Hieman vaateostoksia. Täytyy sanoa, että vaaterekit kannattelivat hieman erilaisia kuoseja kuin täällä Prahassa....

Mika Suihkonen on täälllä toisella oppipoika-rupeamallaan. Mikan vierailu tietää aina hyvää ruokaa!

23.7.2007
Kiivastempoinen kesä!
Kesä -ja heinäkuu mennyt kokonaisvaltaisesti koristemaalausten merkeissä ja loma-tuurauksissa Olympuksella. Tein kaikupohjamaalauksen Itävaltaan menevään soittimeen ja kylkimaalauksen soittimeen, joka meni suomeen.
Huomaa, että todellinen irtiotto olisi tarpeen. Suunniteltiin Jukan kanssa, että parin viikon päästä suuntaamme " minne tahansa" muutamaksi päiväksi.
Helle on uuvuttava (+30). Helpotusta tuo päivät, jolloin sataa
ja lämpötila laskee 20-asteen tienoille.

Jori ja Teemu oli käymässä. Hip ja WOO WOO! Jori osti Mju-770SW kameran (iskun - ja vedenkestävä). Testattiin kameraa lavuaariin upottamalla ja tuntui toimivan.

Toissa viikolla kävimme katsomassa Roy Gloverin THE BODIES-näyttelyn Lucernassa. Nähtävillä oli erikoismenetelmin palsamoituja ihmisruumiita. Näyttelyn interaktiivisella osastolla pitelin poly-uretaanilla (tai jollain) kyllästettyä maksaa, sappea, lihaspalasta ja palaa aivoista hyppysissäni. Muistoksi näyttelystä jäi hajumuistiin ikävähkö merkki.
Näyttely oli laaja ja kannatteli kokonaisuutena vaikkain pakkomielsin näyttelyn ennemminkin anatomian raadolliseksi pikakurssiksi; ihmiskehoja ja niiden osia oli esitelty terveessä tilassa sekä esim. syövän runtelemana.

Täällä on menossa PragueBiennale3 ja onneksi on aikaa vielä syyskuulle ehtiä sinne.

15.5.2007
Vapaapäivä!
Jukan vanhemmat Timo ja Kyllikki olivat käymässä täällä
meillä viikon verran . Mukavaa oli,
Tuli nähtyä Prahan "peruskohteet" kertaalleen osittain itsekin.
Kyllikki ja Timo ammensivat paikallista kulttuuria ooperan muodossa (Verdin "La Traviata") ja kuunnellen paikallisen sinfoniaorkesterin kevätkonserttia Rudolfinumissa.
Teimme sushia ja iltajumppasimme Kyllikin kanssa. Timo testaili Olympuksen SP-550UZ:ia ja E-500:sta,

Itselläni alkaa nk:ttu kenraaliharjoitus kaikupohjamaalausta varten. Itävaltaan menevään soittimeen tulee ruusuke "Taskin, 1769" cembalon koristemaalauksen mukaan (Raymond Russell Collection, Edinbourgh).

Laura ja Timo tuleevat 24. 5. tänne, eli lystiä tiedossa! :)

31.4.2007
Hip hei, vapaata aina torstaihin saakka. Huomenna on paikallinen vappu. Päivään liittyi jotain outoja tapoja, joista en rohkene kirjoittaa, ennen kuin varmistan etten sotke niitä johonkin muuhun päivään...
Kyse ei siis ole esim alkoholin suurkulutuksesta: moinen "vappu-piikki" ei täällä tilastoissa varmastikaan näy,

15.4.2007
Olipa mukavaa käydä suomessa!!!
Oikein erikoisen mukavaa!

24.3.2007
Perjantai ja kohta kampean Jukan työhuoneelle "hommiin".
Illalla mennään kaverpariskunnan kanssa syömään norjalaiseen "Oslo" -ravintolaan. Suussa maistuu jo lohi; kalan syönti on jäänyt täällä aika vähiin.

Viime päivät on mennyt LOST-sarjaa katsellessa. Olemme päässeet jo toiseen tuotantokauteen ja DVD:lla odottaa kolmonen. Hypnoottinen sarja ja ei jaksa edes välittää paikottain aika tökeröistä näyttelijäsuorituksista.
Jotain samaa kuinTwin Peaksissa aikanaan. Tarkoitan vaan, että sitäkin oli "ihan pakko" seurata. OIkeastaan en koskaan katsonut Twin Peaksin viimeistä jaksoa. Haha, joskus asia vaivasi - ei enää!

Reilu puoli vuotta sitten aloin taas lukemaan kirjoja (muuten!). Aloitin kirjoista (klassikoista), joita hamstrailin helsingistä eri divareista. Tosin hyvä ystäväpariskunta Bentso ja Sofia auttoi muutaman helmen kohdalla (Bulkakov: Saatana saapuu Mokovaan, Márquez : Sadan vuoden yksinäisyys, V.Hugo: Kurjat jne).
Opiskeluaikana helsingissä lukeminen ei onnistunut, vaikka kirjoja miten kädessään piteli..oikeasti!
Eeva jätti luettavaksi Leena Lehtolaisen kirjan (jonka nimeä en nyt muista, eh) ja Marko Pyhtilä puolestaan pseudonyymi kirjailijan Abo Rasulin "Macht und Rebel" romaanin (suosittelen niille, jotka lukevat esim. Guillaume Apollonairea hengästymättä). Hämmentävä kirja, kerrassaan!
Nyt luen toista Pyhtilän lahjoittamaa kirjaa Pottsville 1280 (kirj. Jim Thompson).
Mainittakoon, että edelliset luin metro/traitiovaunu-lukemisina ja mainittakoon myös, että Jukka on lukenut kirjoja yhtä ahkeraan!
Väinö Linnan novelli "Musta rakkaus" oli yhtä ahdistava kuin aiemminkin. Jostain syystä juuri tuo Linnan novelli on sellainen, joka pitää jostain syystä lukea aina uudelleen ja uudelleen. Ikään kuin sen kuuluisan v....ksen määrän tulisi olla jotenkin vaikio, tai jotain :)
Paljon on vielä hyllyssä kirjoja odottamassa ja on ollut mukava havaita, miten mukavaa lukeminen OMALLA KOTIMAAN kielellä onkaan!
"Korkeakulttuuri" on hyvä vastapaino Pimp My Ride, Flavor of Love, Next ja Date My Mom kaltaisille kulttisarjoille, joista olen näinä päivinä häpeällisen tietoinen!

Pitäisi muuten päivittää kotisivut muotokuvien osalta loppuun.


13.3.2007
Kevättä, valvovuokkoja, päivänkakkaroita ja voikukkia.

Kenkien koettelua edelleen! Toissapäivänä Jukka yllättäen ehdotti, että kävelisimme Zlicíniin (keltaisen metrolinjan päättäri). Niinpä sitten kävelimme 17 km:n matkan iltakävelynä.
Eilen taivallus jatkui; töiden jälkeen kävelimme keltaisen metrolinjan toiseen päähän Cerný Most:iin (16 km).
Päätimme, että kävelemme kaikkien komen metrolinjojen päihin. Hauskin idea Jukalta oli, että ennen kesää kävelemme keltaisen linjan päästä päähän. Naurattaa oikeasti, mutta ehdottman toteuttamisen arvoinen idea.
"Harrastusta" haittaa hieman se, että usein ilma täällä Prahassa haisee aivan kammottavalta ja jokaisella hengenvedolla tietää hengittävänsä annoksen tuhtia saastetta.

Tänään mennään kamerakauppaan vaihtamaan FM-2-runko toiseen. Filmin kelaus ja valotusmittari ei oikein pelitä (jälkimmäinen ei ollenkaan). Mukaan lähtee paikallinen valokuvaaja Leos, joka hassua kyllä joskus toimitti ao. rungon käytettynä kameraliikkeeseen myytäväksi. Saimme tietää tästä yhteensattumasta vasta kun esittelin runkoa hänelle.

Äidin synttärit on kohta ja tulemme suomeen reiluksi kahdeksi viikoksi. Viime käynnistä on vierähtänyt 2 vuotta!!! MU-KA-VAA!




 

TAKAISIN YLÖS ---- sivu 2


CV - TAIDE - KORISTEMAALAUS - YHTEYSTIEDOT - PÄIVÄKIRJA - LINKIT - PRAHA - ETUSIVULLE...
Untitled Document