|
|
13.3.2007
Kevättä, valvovuokkoja, päivänkakkaroita ja voikukkia.
Kenkien koettelua edelleen! Toissapäivänä Jukka yllättäen ehdotti, että kävelisimme Zlicíniin (keltaisen metrolinjan päättäri). Niinpä sitten kävelimme 17 km:n matkan iltakävelynä.
Eilen taivallus jatkui; töiden jälkeen kävelimme keltaisen metrolinjan toiseen päähän Cerný Most:iin (16 km).
Päätimme, että kävelemme kaikkien komen metrolinjojen päihin. Hauskin idea Jukalta oli, että ennen kesää kävelemme keltaisen linjan päästä päähän. Naurattaa oikeasti, mutta ehdottman toteuttamisen arvoinen idea.
"Harrastusta" haittaa hieman se, että usein ilma täällä Prahassa haisee aivan kammottavalta ja jokaisella hengenvedolla tietää hengittävänsä annoksen tuhtia saastetta.
Tänään mennään kamerakauppaan vaihtamaan FM-2-runko toiseen. Filmin kelaus ja valotusmittari ei oikein pelitä (jälkimmäinen ei ollenkaan). Mukaan lähtee paikallinen valokuvaaja Leos, joka hassua kyllä joskus toimitti ao. rungon käytettynä kameraliikkeeseen myytäväksi. Saimme tietää tästä yhteensattumasta vasta kun esittelin runkoa hänelle.
Äidin synttärit on kohta ja tulemme suomeen reiluksi kahdeksi viikoksi. Viime käynnistä on vierähtänyt 2 vuotta!!! MU-KA-VAA!
31.1.2007
Kengät pääsivät koetukselle! Kävelin töistä kotiin (1 h 20 min). Mahtavaa!
Tosin loppumatkasta kävely suoraan oli vaikeahkoa,...heh.
Jukan kanssa meillä oli tapana hollannissa kävellä wassenaarista haagiin (10km), mukavaa haivaita ettäa moiseen pystyy vielä.
29.1.2007
Lumi sulaa taas!
Eilen ostettiin Jukan kanssa molemmat Bauhaus:ista kengät itsellemme. Hyvät on jalassa!
25.1.2007
Tässä on mennyt ilta jos toinenkin tämän sivun parissa. Nyt en aio enää "perääntyä"! Huomasin, että Opera selain ei tue kaikkia jekkuja tällä sivulla. Esim. "TAKAISIN YLÖS" toiminto ei ole käytössä tuollaisenaan.
Pyysin pikkusiskoa katsomaan uutta sivua ja pikkusisko totesi, että "Muutitko sivua taas?" ... eh.
Kun katselin töitäni oli kammottavaa toedeta että vuosi 2006 ammottaa tyhjyyttään! Tosiasia on, että en maalannut kuin kaksi maalausta koko vuotena (tilaus). Noh, toivottavasti kohta on olemassa jotain valmista uutta.
Viime yönä oli satanut lunta. Tein lumilyhdyn patiollemme ja aikokumksena on tehdä vielä sinne Jukan kanssa lumiukko,
edes muodollinen!
Anyone? No? Dust?
22.7.2007
Pientä sairastelua ilmassa. Ja myrskyä!
Sivu uusiutuu, kuinkas muuten.
8.1.2007
Hyvää uutta vuotta kaikille!
Joulu vietettiin Jukan kanssa täällä Prahassa. Kinkun sijaan sisäfilettä,
muutoin perinteitä noudatettiin tunnoillisesti.
Jukalta sain lahjaksi Nikon FM2 rungon, jippiitä vaan!
Uuden vuoden taitteessa tänne Prahaan saapui tuttavapariskuntamme Irina ja Tappis, joihin tutustuimme pari vuotta sitten taiteilija-residenssillä.
Jori Vuorinen käväisi täällä seuralaisensa Annin kanssa.
Jori tutustutti meidät Little Britain - komediasarjaan ja ao. sarjasta on kieltämättä riittänyt hupia. Yeah but, no but, yeah but, no but...
Jos esim. veljeni Mikko sattuu tätä lukemaan niin tuossa hyvä vihje itselle ja MUILLE hankittavaksi :)
Kannattaa käydä kurkkaamassa sarjan kotisivua.
9.12.2006
Joulu tulla jolkottaa, sano!
Tänä vuonna Starometska Namestilla oleva joulukuusi on kaikessa sähköisyydessään hieno!Kuulin tarinan, että muutama vuosi sitten kyseisen aukion kuusi oli kaatunut jonkun turistin päälle siten, että turisti istuu pyörätuolissa tänäkin päivänä.
Moni kakku päältä kaunis, kamalaa....
24.11.2006
Ohoos!
Oma domain alkaa käydä tarpeettomaksi jos sivuja ei saa koskaan nettiin.
Sivut tulevat muuttumaan tuhat kertaa vielä.
Hankala alkaa purkamaan, mitä tässä välissä on tapahtunut.
Tärkein lienee, että jäin osa-aikaiseksi olympukselta. Paras ratkaisu sitten vuosiin!
Vieraita on käynyt tasaiseen tahtiin ja ennätettiin poiketa Wienissa.
Jne.
|
|